Niinhän siinä kävi, että minuun sitten iski totaalinen vaalihulluus presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen. Nyt kun kahden ehdokkaan keskinäinen kamppailu alkaa, on myös kampanjoinnin muotoihin ja tapoihin kiinnitetty huomiota. Sekä Niinistö että Haavisto ovat sosiaalisessa mediassa vedonneet kunnioittamiseen ja reiluun peliin. Toki voidaan kysyä, että missä lopulta menee hyvän maun ja likakampanjan raja ja kuka sen milloinkin määrittelee?
Ehkäpä ryhmät, yksilöt, ystävät, puolisot ja niin edelleen käyvät vaalien puitteissa erilaisiin asioihin perustuen keskustelua ja väittelyä siitä, kumpi olisi parempi Suomen presidentti. Arvomittelö voidaan virittää hyvinkin erilaisista asioista käsin ja se tekee vaalit hyvin mielenkiintoiseksi. Saa nähdä, mitä Niinistön ja Haaviston voidaan nähdä edustavan tai puolustavan. Tähän arvokeskusteluun kaikilla on oikeus osallistua, ja toki ilmaan voin heittää toiveen siitä, että ihmiset, allekirjoittanut mukaan lukien, olisivat julkisissa ulostuloissa kunnioittavia ja rakentavia – ja olisivat liikkeellä kannustavasti, ei negaation kautta. Kannatan omaa ehdokastani, koska hän on tietyssä mielessä hyvä, osaava, pätevä, ihana ja niin edelleen.
Presidentin vaaleihin on latautuneena tunnetta, moninaisia mielipiteitä ja ennen kaikkea persoonaan vetoamista, ellei jopa jossain mielessä jo henkilöpalvontaa lähenteleviä elementtejä. Mutta yhtä kaikki, kyseessä on prosessi, jossa henkilö valitaan demokraattisesti luottamustoimeen, ja tässä jokaisella äänestäjällä on omat valitsemisperusteensa. Jos presidentiltä vaaditaan tiettyjä meriittejä tai vedotaan niiden puutteeseen, on kyse silloin jonkinlaisesta valtakamppailusta siitä, millaisia ominaisuuksia tai pätevöitymisiä presidentillä tulee olla.
Minulta on turha odottaa puolueettomuutta. Umpivihreänä totean, että minun ehdokkaani on Pekka Haavisto. Minun on vaikea oikeastaan tuoda esille yhtään perustelua, jota ei olisi jo useampaan otteeseen sanottu: Haavisto on fiksu, rauhallinen ja järkevä, sovitteleva, muita kunnioittava, eri näkökulmia tarkasteleva, ulkopoliittisesti kokenut ja niin edelleen. Minulle Pekka Haavisto edustaa suvaitsevaisuutta, humaaniutta, osaamista.
Vihreiden puoluekokouksessa Turussa kesällä 2010 piti Kirsi Ojansuu puheen, jossa hän hyvin perustellen ilmaisi, että Pekka Haavistosta on saatava puolueen presidenttiehdokas. Puheenvuoro sai muistaakseni melkoiset aplodit ja seuraavana kesänä sitten Haavisto valittiin Kuopiossa presidenttiehdokkaaksi. Tunnelma auditoriossa oli mahtava, kun meillä oli edessämme ihminen, josta selkeästi löytyi presidenttiainesta. Eilen vaalivalvojaisissa Pekka Haaviston päästyä toiselle kierrokselle oli ilma täynnä iloa, toiveikkuutta ja riemua. Ja näillä mennään seuraavat kaksi viikkoa.
