Kehityskertomuksia

Sain aamulla luettua loppuun J.D. Salingerin teoksen Sieppari ruispellossa. Olin lukenut kirjan joskus kymmenen vuotta sitten lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kurssia varten, mutta tuolloin tarina tuntui hankalalta. Pentti Saarikosken vanha käännös ja minulle täysin vieras murre johtivat siihen, että kieli ja puhetapa veivät huomion pois tarinasta, yhteiskunnasta, henkilöhahmoista ja oikeastaan kaikesta muusta. Luettuani vuonna 2003 julkaistun uuden käännöksen oli lukukokemus jouhevampi ja ymmärsin teosta paremmin. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, olen nyt kymmenen vuotta vanhempi kuin kirjan ensi kertaa luettuani. Siinä ajassa ehtii kerätä elämänkokemusta ja mahdollisesti omaksua oikeana pidetyn tekstintulkinnan.

Kirjassa annetaan pala nuoren Holden Caulfieldin kompleksisesta suhteesta muun muassa elämään, ihmisiin ja kouluun. Tämä saikin minut miettimään, että varmaankin suuri osa kaunokirjallisuuden klassikoista käsittelee juuri miesten kehityskaaria. Monia klassikoita on pidetty, ja edelleen pidetään, syväluotaavina pohdintoina ihmisyydestä, enkä tätä ole valmis suoralta kädeltä täysin kiistämäänkään. Mutta ajatellaanko tekstien jotenkin edustavan miesnäkökulmaa tai ovatko ne tarinoita miehisyydestä samalla tavoin kuin naisnäkökulmaa katsotaan edustavan naisten kirjoittamat tekstit ja erityisesti ne, joissa päähenkilöinä on nainen?

No joo. Siepparia ruispellossa oli mukava lukea ja pidin kyllä kirjasta.

P.S. Olen usein miettinyt kirjojen nimien taivutusta. Esimerkiksi tapani todeta, että en ole saanut luettua Tarua sormusten herrasta on saanut osakseen lievää nyrpistelyä. Ei kai kukaan viitsi sanoa, että luinpa teosta Taru sormusten herrasta tai sain juuri luettua kirjan Taru sormusten herrasta? Eihän voi olla kieliopin mukaista sanoa Taru sormusten herrastaa tai Taru sormusten herrastan.

Perusjaarittelua

Edellisestä blogipostauksesta on kulunut jo tovi aikaa, mistä esitän nöyrimmät anteeksipyyntöni kaikille teille viidelle lukijalleni. Heinäkuun helteet ovat saaneet aivoni normaalia tiukempaan solmuun, eikä ole oikein saanut tehtyä yhtään mitään. Paitsi, että olen viime aikoina yllättävänkin ahkerasti kirjoittanut pro gradu –tutkielmaani. Loppusuoralla ei vielä olla, mutta kyllä viimeistä edellinen kierros on jo pitkällä – siis jos tavoitteena ei ole mikään viimeisen päälle mietitty ja viilattu työ. Tarkoituksenani on saada tutkielma hyväksytysti läpi noin c:n arvosanalla. En usko, että tällä kertaa paukkuja parempaan olisi.

Norjan ikävien tapahtumien lieveilmiönä on keskusteltu ujojen miesten yksinäisyydestä ja naisten vastuusta heidän aktivoinnissaan. Aivan käsittämättömässä Aamulehden kolumnissa (josta en nyt itse aio enempää puhua, eikä se mielestäni ole myöskään linkittämisen arvoinen) toistui roisin syyllistävä asenne, jonka mukaan naiset eivät ole kiinnostuneita tietyn tyyppisistä miehistä ja siksi ajavat nämä yksinäisyyteen ja huonoille teille. Jotta ujot nörttimiehet eivät syrjäytyisi, tekisi pahojaan tai masentuisi, pitäisi naisten älytä tarjota heille romanttista seuraa. Miksi ihmeessä syrjäytyminen ja yhteiskunnan sosiaaliset ongelmat pitää pelkistää vaan seurusteluun ja romanttisiin suhteisiin? Ja miksi lähdetään siitä, että vastuu on epämääräisesti määritellysti naisten, ei yhteiskunnaksi kutsutun yhteisön?

Festarin muistilista

Kotikaupungissa Joensuussa merkittävä tapahtuma on Ilosaarirock ja juuri nyt on se hetki, jolloin festarihumu saavuttaa minut. Päädyin syvällisten asioiden äärelle, kun viikonloppua suunnitellessani jouduin kysymään itseltäni, olenko jonkinasteinen kontrollifriikki.

En meinannut viime yönä saada unta, koska mietin:

1. Mitä, milloin ja missä syön festivaalin aikana: otanko mukaan eväät ja jos niin, millainen ruoka ei pahasti kärsi siitä, että joutuu muhimaan tunteja laukussa, mahdollisesti lämpimässä säässä? Jos syön festivaalialueella, kuinka paljon rahaa voin siihen käyttää ja millaista ruokaa voin syödä? Kuinka monta mukillista kahvia on suotavaa juoda? Ottaisinko mukaan mahdollisesti hedelmiä ja suolakeksejä vai kenties pähkinöitä? Käynkö välillä syömässä kotona ja jos päädyn niin tekemään, mikä on sopiva hetki pitää tauko? Näin siis miettii ihminen, jonka kotoa matkaa festivaalialueelle on ehkä reilun kilometrin verran.
   
2. Millaiset vaatteet on järkevä laittaa päälle? En ole koskaan edustanut sitä tyyppiä, jolle festivaali on karnevaali, joka suorastaan edellyttää arjesta poikkeavaa pukeutumista. Joitakin ihmisiä ei haittaa, jos yhtenä viikonloppuna kävelee epämukavissa kengissä tai huonosti suojaavissa ja likaissa vaatteissa. Repaleisuus, rapaisuus ja rosoisuus ovat osa arjesta vapauttavaa tunnelmaa. Myönnän kyllä, että vuonna 2007 olin pukeutunut jo parhaat päivät nähneisiin farkkuihin ja pyysin niihin tutuilta ja tuntemattomilta ihmisiltä nimikirjoituksia ja piirroksia. Joka tapauksessa olen venkslannut mielessäni erilaisia asukokonaisuuksia. Onneksi korvatulpat ja käsidesi löytyvät jo arjen varustuksestani. Suurehko kysymys tosin on se, otanko mukaan repun vai laukun.
   
3. Taitaa olla parasta, että en käsittele pohdintaa siitä, mitkä keikat aion katsoa. Sen verran voin mainita, että huomenna ystäväni kanssa kahvittelun merkeissä suunnittelemme aikatauluamme.
   
   
   

Kannattaisiko unohtaa liika miettiminen ja vaan katsoa, mitä lauantaina tapahtuu? Nyt on sentään vasta torstai. 




EDIT  30.7.2011: niinhän siinä kävi, että laitoin lauantaina jalkaani kumikengät, koska hieman ennen festaria satoi vettä. Valinta oli väärä, sillä vettä ei tullut taivaalta enempää ja kumikengät olivat äärimmäisen hiostavat ja jalkaa tukemattomat. Kivaa oli, vaikka selkä kipeytyi.