Niin siis minkä arvoinen olinkaan?

Aikakauslehdet, tai oikeastaan naistenlehdet, ovat aika ristiriitaisia. Kokkaa hyvää ruokaa näillä rasvaisilla resepteillä, reippaasti voita sekä runsaasti kermaa ja suklaata. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, kaikkine puutteinesi ja ongelminesi, äläkä välitä yhteiskunnan paineista. Mutta näytä nyt perkele hyvältä, viestivät meikki-, kasvovoide-, hiusväri- ja hammastahnamainokset, joissa mallien kasvoista ja vartaloista on poistettu kaikki ihmisen piirteet niin, että he näyttävät roboteilta tai nukeilta.

Hyvään elämään kuuluu itsensä hyväksyminen, jos siis on täydellinen. Jos ei, niin täydellisyyteen on pyrittävä tyynen hyväksyvästi. Puutteethan tarkoittavat sitä, että ihmisessä on jotain, mitä pitää täydentää.

Ikääntyminen ei saa näkyä, maantienväriset hiukset ovat rumat ja selluliitti pitää saada pois. Laihdutusvinkkejä on erilaisia aina ruokavalioista urheilulajeihin, pillereihin ja mielenhallintaan. Muuttumisleikeissä näytetään, kuinka tavallinen nainen saa meikillä, uusilla vaatteilla ja hiustenmuokkauksella uuden itsevarmuuden, lisää energiaa ja ties mitä. Tai ainakin hetkeksi, sillä ehkä juuri kyse on leikistä, illuusiosta, että ulkoisin keinoin on mahdollista muuttua. Sliipattu ulkonäkö tekee voittajan. 

Muutenkin lehdet tarjoavat fantasiankaltaisen näkymän arjesta. Sisustuskuvissa missään kohtaa ei näy elämän merkkejä, kun vaatekasat ja likaiset astiat on piilotettu ja huonekalut on aseteltu viivoittimella linjaan. Haastatteluissa kerrotaan henkilön elämänkaari, jossa kartoitetaan käännekohdat ja rakennetaan kuvaa arjen sankaruudesta. Tapahtumat soljahtavat jatkumoon, jossa jokin hetki nähdään selittäjänä tai enteenä tulevaisuuden kasvuprosessin tuotokselle. Haastatteluissa pitää olla myös selkeä opettavainen elementti. Henkilö on tehnyt virheitä, mutta parantanut tapansa, tai sitten hän on oivaltanut jotain. Milloin tehdään juttuja ihmisistä, joilla on mennyt huonosti ja nyt vielä kehnommin? 

Entä sitten lehtien omituiset vaatemainokset, joissa asukokonaisuudet ovat sellaisia, joihin todella harva oikeasti pukeutuu ja joihin harvalla edes on varaa? Omaksutaanko muoti lehtien sivuilta, katsomalla oudoissa asennoissa olevia malleja, joiden suut usein ovat ammollaan? Vai onko kyseessä taiteenlaji, jota en vaan ymmärrä. 

Lehdet pursuavat ylilyöntejä, joista kohtuus on kaukana. Miksi me tällaisesta unelmoimme?

Politiikka, byrokratia, politiikka, byrokratia

Olen jo jonkin aikaa ollut jäsenenä Joensuun kaupungin teknisessä lautakunnassa, ja hallintokunnan asioihin sisälle pääseminen on ollut hankalaa. Olen sosiaalisilta taidoiltani rajoittunut ja jonkin verran idealisti, joten minulla ei ole kovin selkeätä käsitystä siitä, mitä kuuluu politiikan tekemisen rituaaleihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin. 

Kun ensimmäisen kerran astuin kunnallispoliittisiin ympyröihin joulukuussa 2008 luottamushenkilökoulutuksen merkeissä, avautui minulle tuntematon maailma. Luulin, että minulla oli jonkinlainen käsitys politiikasta. Huh, hah, hei, aivoni raksuttivat muutaman sekunnin ajan, ja tajusin, että olin elänyt eri todellisuudessa kuin missä  kunnallinen päätöksenteko sijaitsee. Olin yliopistolla oppinut liian hyvälle, sillä tajusin, että käsitykseni suhteellisen toimivasta sukupuolten tasa-arvosta oli vinoutunut. Olin toki kuullut huhuja ja kliseitä tietyn ikäisten miesten yliedustuksesta, mutta asioiden laita lävähti silmilleni, kun astuin koulutustilaan. 

Sain koulutustilaisuudessa todennäköisesti ylitiönegatiivisen käsityksen, sillä eräs mies, jonka nimeä en tähänkään päivään mennessä ole saanut selville, äärimmäisen töykeään sävyyn käski minun kaataa itselleen kahvia ja myöhemmin huusi minulle, että "mene edestä siitä".  En onneksi ole yhtä roisia kohtelua missään vaiheessa lautakuntatyötä kokenut, enkä  näe kuntapolitiikkaa tai sen toimijoita niin yksiulotteisesti kuin ensihetkinä. 

Poliittisessa toiminnassa tulee olla taitava, asioihin paneutunut ja sitkeä, jotta pystyy vaikuttamaan. Käsiteltävät asiat kun usein ovat viranhaltijan pohjaesitysten hyväksymistä.  Vaikutusvaltaa on mahdollista käyttää nostamalla esille kysymyksiä listan ulkopuolelta tai asioita voi lykätä jättämällä ne pöydälle ja vaatia lisäselvityksiä. Pohjaa täysin vastustavien esitysten tekeminen on varsin hankalaa, jos ei ole laajaa tietoa ja osaamista. Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslain pykälistä poikkeaminen vaatii johdonmukaisuutta, sillä kansalaisia on kohdeltava tasapuolisesti. Yksittäisten tapausten kohdalla tulee olla tietoa ja kokemusta siitä, miten aiemmin on menetelty.

En muuten vielä tähänkään päivään mennessä ole nähnyt kovaa poliittista vääntöä lautakunnassa, sillä virkailijoilla on aika paljon valtaa. Eikä tämä missään nimessä ole syytös ketään kohtaan. Virkakoneiston valta vaan tuntuu olevan yleistä politiikan jokaisella osa-alueella. Näin tapahtuu yhteiskunnan erikoistumisen, asiantuntijuuden ja byrokratisoitumisen myötä. Kun on lakia, strategiaa ja käytäntöjä, niin politiikka ei ole kovin yksioikoista. 

Välillä olo on lähes avuton, mutta se osittain johtuu siitä, että sitä on joskus naiivina kuvitellut voivansa vaikuttaa  asioihin enemmän kuin mitä se tässä järjestelmässä on mahdollista. Joltakin kantilta katsottuna lienee hyvä, että yksi ihminen ei voi omine mielipiteineen, käsityksineen ja ajatuksineen mellastaa miten vaan (ainakaan, jos on poliitikko, valtionsihteeri taas on asia erikseen). Politiikassa toisaalta on vaarana kyynistyä, ja ajatella, ettei edes kannata yrittää, kun hallinnon rattaat pyörivät.  Tai sitten voi sokaistua ja kuvitella, että politiikka ei olekaan politiikka vaan neutraalia asioiden hoitamista.